Satun asiakastarina

Kysyit, vastasiko valmennus odotuksiani. Niitä odotuksia, joita minulla oli pakettia ostaessani niin niihin ei tullut vastinetta. Tosin odotukset olivat epärealistisia ja aika pinnallisia. Odotukseni oli, että pitäisi laihtua. Kuvittelin, että valmennuksen jälkeen mahdun johonkin tiettyyn vaatteeseen ja painan sopivia kilomääriä. Valmennus käänsi nämä ajatukset uuteen uskoon. Eli tarvitse mahduttaa eikä laihduttaa, täytyy muuttaa ajatuksia. Ja siinä valmennus osui täsmälleen kohteeseen. Vuoden aikana opin tunnistamaan itsessäni melkoisia ajatusvirheitä ja huomasin, kuin väärin olin itseäni katsonut. En nähnyt todellista itseäni vaan kuvittelin, että minun pitäisi olla tai minusta pitäisi tulla aivan jotain muuta kuin mihin minut on tehty. 

Tärkein muutos on oma ajattelu. Opin luopumaan ajatuksesta, että olen lihava. Se ajatus minulla on ollut teini-iästä asti ja nyt neljänkympin ylityksen jälkeen päästin siitä irti. En ole lihava ja olen onnistuneesti jopa nähnyt kauniin naisen peilissä. Se on paljon ja jokaisen euron väärti, jonka valmennus maksoi. 

Valmennuksessa käytettiin monipuolisesti erilaisia työkaluja. Parhaiten minulle sopi se kokonaisuus. Keskusteltiin tavoitteista ja niiden motiiveista paljon, liikunnasta haettiin tukea ajatuskulkujen ohjaamiseen ja viikottainen yhteydenpito piti yllä sitä suuntaa, johon muutos lopulta tähtäsi. 
Elämänlaatu on parantunut, sillä näen nyt peilissä todellisen kuvani, enkä vääristynyttä kuvitelmaa. Se taas johtaa siihen, ettei minun tarvitse stressata omasta kuvastani tai siitä mahdunko nyt johonkin muottiin. 

Valmennus onnistui omalta kohdaltani todella hyvin. Osittain siinä auttoi, että olin jo aiemmin käynyt psykologilla ja selvitellyt elämästäni asioita, jotka olivat oman elämänmuutoksen esteenä. Valmennus osui siis elämässäni oikeaan hetkeen, mieli oli valmis muutokseen. 

Voin suositella Anna-Liisan valmennusta lämpimästi. Siinä missä hän on napakka ja vaativakin valmentaja, niin hän osaa myös kuunnella. Hänellä on taito kuulla ja nähdä ihmisestä muutakin kuin se mitä puhutaan tai kirjoitetaan. Hän lukee rivien väliä niin, että asiakkaan todellinen minä nousee esiin. Siitä olen kiitollinen Anna-Liisalle!

-Satu

Lue myös muita asiakaspalautteita: Riikan tarina, Helin tarina, Eijan tarina.

Lue lisää psyykkisestä valmennuksesta.